Hyvinvointi­palvelu Jaana Lautamaja

Yritykseni Hyvinvointipalvelu Jaana Lautamaja on toiminut menestyksekkäästi jo kahdenkymmenenviiden vuoden ajan. Erityisen mielekkääksi ja mielenkiintoiseksi työpäiväni tekee asiakkaiden yksilöllinen kohtaaminen heidän omien tarpeittensa tasolla. Rentouttavat hierontahoidot sopivatkin todistetusti kaiken ikäisille.

Yritykseni periaatteena ovat hyvä palvelu, joustavuus, laadukas hoito sekä asiakkaalle annetun lupauksen pitäminen. Mukaan tarttuu usein myös hymy ja hyvä mieli.

Peruskoulutukseltani olen kuntohoitaja ja koulutettu hieroja. Vuosien mittaan olen jatkuvasti syventänyt osaamistani ja tutkintolista on karttunut myös seuraavilla koulutuksilla: vyöhyketerapeutti, diplomirefleksologi, vauvahieronnan ohjaaja, osteopaattisen mobilisoivan hieronnan koulutus, kunnossa kaiken ikää -koordinaattori, hyvinvointiohjaaja ja terveysliikunnan ohjaaja.

Ohjaan mielelläni asiakkaitani ymmärtämään kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin tärkeyden. Kun uni- ja ruokarytmi, laadukas ruoka ja kohtuullinen liikunta löytävät paikkansa arjesta, tulokset ovat usein huomattavia. Siihen tarvitaan maalaisjärkeä ja askelten kunnioitusta.

Hyvinvoinnin ohjaus on merkittävä osa päivittäistä työtäni.  Jokainen hyvinvointiin käytetty euro on myös yrityksen etu. Yritykselle työhyvinvoinnista huolehtiminen ei ole pelkkä kuluerä, vaan tuo sijoituksen moninkertaisesti takaisin vähentyneinä sairaspoissaoloina ja iloisempana työilmapiirinä. Normaalin hoitotapahtuman yhteydessä työntekijä saa myös hyvinvointia edistävää jumppa- ja ravintovalmennusta. Usein pieni sysäys onkin antanut alun pysyvästi terveemmälle elämäntavalle ja itsestä huolehtimiselle.

Terveydenhuollon ammattilaisena toimintaani valvoo Valvira.

Hyvinvointipalvelu Jaana Lautamaja

Ilahduta läheisiäsi hieronta­lahjakortilla!

Hierontalahjakortti tarjoaa heille mahdollisuuden paeta arjen kiireitä, laskea stressitasoja ja nauttia täydellisestä rentoutumisesta. Olipa kyseessä syntymäpäivä, juhlapäivä tai kiitoslahja, hierontalahjakortti on varma tapa tehdä päivästä erityinen.

Hierontalahjakortti

Yksilöllisiä hyvinvointi­palveluja – mikä on sinun valintasi?

Hieronta Seinäjoki

Klassinen hieronta

Hieronta Seinäjoki

Vyöhyketerapia

Hieronta Seinäjoki

Stressihieronta

Hieronta Ilmajoki

Purentalihashieronta

Hieronta Seinäjoki

Kuumakivihieronta

Hieronta Seinäjoki

Intialainen päähieronta

Hieronta Seinäjoki

Raskaushieronta